Suomen kasvitieteelliset puutarhat

in English

Kasvitieteelliset puutarhat ovat instituutioita, jotka ylläpitävät dokumentoituja elävien kasvien kokoelmia tutkimuksen, lajiston suojelun, opetuksen ja yleisen valistuksen edistämiseksi. Tältä sivulta pääset kaikkien suomalaisten kasvitieteellisten puutarhojen kotisivuille.

Helsingin yliopiston kasvitieteellinen puutarha on maamme vanhin tieteellinen kasvikokoelma. Se perustettiin Turkuun vuonna 1678 ja siirrettiin Helsinkiin 1829. Nykyään toiminta keskittyy kasvien luokittelun tutkimukseen ja opetukseen, mutta monet muutkin alat hyödyntävät kokoelmia. Viime vuosina kasvilajien ex-situ -suojelusta on tullut yhä tärkeämpi osa kasvitieteellisen puutarhan työtä. Kaisaniemessä sijaitseva puutarha kasvihuoneineen on avoinna yleisölle ympäri vuoden ja Kumpulan puutarha kasvukauden aikana.

Botania Joensuussa on maamme ainoa trooppinen perhospuutarha. Se avustaa biologian ja metsätieteiden tutkimusta ja opetusta sekä tarjoaa tietoa ja elämyksiä suurelle yleisölle. Botanian yhteydessä on myös Joensuun kaupungin hallinnoima 73 ha puulajipuisto.

Jyväskylän yliopiston kasvitieteellinen puutarha käsittää yliopistorakennusten ympärillä olevat viheralueet, joihin kuuluu neljä erilaista rakennusaikansa viherrakentamista ja kasvivalikoimaa edustavaa puistoa. Kasvit on ryhmitelty kasvupaikkavaatimusten ja käyttötarkoituksen mukaan.

Pietarsaaren koulupuiston lähes 1000 kasvilajia ja klassinen puistoarkkitehtuuri tunnetaan jo laajalti yhtenä maailman pohjoisimmista kasvitieteellisistä puutarhoista. Koulupuiston sivustolla voit tutustua lukuisiin muihinkin pohjalaisiin puistoihin ja puutarhoihin.

Oulun yliopiston kasvitieteellinen puutarha on yksi maailman pohjoisimmista tieteellisistä puutarhoista. Sen yhteydessä toimii kasvimuseo. Puutarhan tutkimustoiminta keskittyy luonnonsuojelubiologiaan, viherrakentamisen kasveihin sekä soveltavaan biotekniikkaan. Lisäksi puutarha tukee biologian laitoksen tutkimusta erityisesti kasviekologian, -genetiikan ja -molekyylibiologian aloilla.

Rauman Seminaarin Puutarha perustettiin vuonna 1898. Sitä käytetään luonnontiedon opetuskohteena, jossa perehdytään näytelajistoon sekä avomaan- ja kasvihuoneviljelyyn. Puutarhalla on monipuoliset näytemaat mm. kesäkukista sekä hyötykasveista. Puutarha on aktiivisesti mukana opettajankoulutuslaitoksen opiskelijoiden ja Rauman normaalikoulun oppilaiden opiskelussa ja opetuksessa.

Turun yliopiston kasvitieteellinen puutarha sijaitsee Suomen oloissa ilmastollisesti ainutlaatuisella tammivyöhykkeellä Ruissalon saarella. Uudet modernit kokoelma- ja tutkimuskasvihuoneet, toimistotilat sekä kahvio ja seminaarisali valmistuivat vuonna 1998.

Arboretum Mustila on 1902 perustettu 120 hehtaarin ulkomaisten kasvilajien kokeilupuisto.

 

Botanic Gardens Conservation International

BGCI on maailman laajin aktiivisesti kasvien monimuotoisuuden suojelun puolesta toimiva yhteisö. Se perustettiin 1987 yhdistämään kasvitieteellisiä puutarhoja maailmanlaajuiseksi yhteistyöverkostoksi kasvien suojelun tehostamiseksi. Nykyään se yhdistää yli 2 500 instituutiota yli 120 maassa. Verkosto työskentelee yhdessä suojellakseen kasvin monimuotoisuutta ihmiskunnan ja maapallon eduksi.

Botanical gardens in the Baltic Sea Region

Pimpinella – kasvitieteellisten puutarhojen tiedotuslehti

Pimpinellan sisältöä ovat erilaiset artikkelit, dokumentit ja henkilöuutiset sekä tieteelliset katsaukset. Pimpinellassa voi myös julkaista osina tai käsikirjoitusvaiheessa olevia kirjoituksia, jotka on ajateltu muihin lehtiin. Pimpinella ilmestyy sekä painettuna (1982–) että verkkoversiona (2005–).

Kasvitieteellisen puutarhan ystävät ry.

Yhdistyksen tarkoituksena on Helsingin yliopiston kasvitieteellisen puutarhan toiminnan tukeminen, tunnetuksi tekeminen sekä edistäminen.

Jyväskylän Kasvitieteellisen puutarhan ystävät ry.

Yhdistyksen tarkoituksena on mm. tukea ja edistää Jyväskylän yliopiston Kasvitieteellisen puutarhan toimintaa, tunnettuutta ja hyvinvointia.